Heipä hei, kaikki te iloiset karvanapaiset ihmiset - eikun larppaajat!

Älkääkä väittäkö ettei teillä olisi karvaa navoissanne, KAIKILLA on, napa
ja karva liittyy olennaisesti yhteen. Mutta karvasta asiaan: tästä blogintapaisesta
löydätte tästäedes kaiken julkaisukuntoon saatetun
infon joskus hamaassa tulevaisuudessa (toivottavasti nyt kuitenkin kesällä 2008) järjestettävästä 
noin 20 hengen + pelaavat pj:t Yön Kansa II -larpista. 

Larpin ykkösosa pelattiin kauan sitten, itseasiassa 6. tammikuuta 2007 Petäjäveden Nuorisotalo Feenixillä, ja tätä kakkososaa on suunniteltu hyvinkin pitkälti siitä lähtien 
tähän päivään asti. Nyt ollaan siinä tilanteessa, että allekirjoittaneella on 
yksi hahmo lähes pelivalmis, pelin perusjuonet yms. on lähes selkeät, 
hahmojen määrä, rodut ym. on selvillä, mutta peliaikaa, paikkaa tai 
pituutta ei vielä tiedetä. 

Ai niin, ja aiheesta kiinnostuneille tiedoksi: tätä blogia seuraamalla saat 
myös selville sen missä ja milloin sekä miten voit ilmoittautua mukaan! 
Larppi sopii siis uusille pelaajillekin eli mukaan otetaan ihan kaikenlaisia 
eläjiä kunhan motivaatiota ja innostusta riittää. :D

Tällaista soopaa siis tällä kertaa. Seuraavat entryt ovatkin sitten jo täyttä asiaa.

- Nuppu

ps. voi v*** kun v****aa kun ei suostu tää h*****n kirjotusohjelma ymmärtämään että en halua rivinvaihtoa sanojen "Nuorisotalo" ja "Feenix" väliin, IHAN TAVALLINEN VÄLI KELPAISI!!! >:(



Tässäpä vielä fiiliksiä larpin ykkösosan alusta, nuoppari Feenixin pihalla...
1059125.jpg
...ja tästä kuvasta on mahdollista bongata kaksi Yön Kansa kakkosen pj:tä.... :D